Ajankohtaista
- 02.04.2017
ILMO- Taloyhtiön viestintäpalvelut
Olemme kehittämässä täysin uudenlaista palvelukokonaisuutta asukasviestintään. Lue lisää ILMOSTA.
Haemme tällä hetkellä yhteystyökumppaneita mukaan palvelun kehitykseen. Jos vuokranantajana koet, että asukasviestinnässänne on vielä hieman parannettavaa niin ota yhteyttä.
- 02.04.2017
Mitä maksaa asunnon remontointi?
Kun asuntoa ollaan myymässä tai vuokraamassa ja halutaan saada paras mahdollinen hinta, on yleensä kannattavaa uusia pinnat. Remontin hinta on syytä selvittää myös silloin, kun on itse on ostamassa asuntoa, jonka pinnat kaipaavat päivitystä. Kummassakin tapauksessa pintaremontin hinta kannattaa selvittää etukäteen, jotta voi tehdä järkeviä päätöksiä mm. remontin laajuudesta ja aikataulusta.
mitä maksaa Seinien ja kattojen maalaus?
Maalaamalla seinä- ja kattopinnat saadaan asuntoon uusi, raikas ilme nopeasti ja yllättävänkin edullisesti. Jos kysesssä on tupakka-, kalma- tai palovahinkoasunto, on pohjamaalaukseen käytettävä tarkoitukseen soveltuvaa pohjamaalia. Eristyspohjamaalauksen jälkeen pinnat telataan vielä pintamaalilla, jolloin esimerkiksi tupakoinnin tärvelemistä pinnoista saadaan kuin uusia. Puhtaan valkoiset seinät saavat asunnon näyttämään valoisalta, avaralta ja puhtaalta. Ensivaikutelman merkitys on suuri, sillä suurin osa ostajista ei ole valmiita tekemään minkäänlaista remonttia.
Esimerkkihintoja:
yksiön (20 m2) seinien ja kattojen maalaus 730 €
kaksion (60 m2) seinien ja kattojen maalaus 2 190 €
Hinnat ovat ns. avaimet käteen hintoja ja ne sisältävät kaikki asiaan kuuluvat oheistyöt, kuten suojaukset, hionnat, osatasoitukset ja loppusiivoukset sekä jätteiden viennit jätemaksuineen. Työn osuus on kotitalousvähennykseen oikeuttavaa.
Mitä maksaa laminaatin ja jalkalistojen asennus?
Alla on muutama hintaesimerkki laminaatin ja jalkalistojen asennuksesta. Hintaan kuuluu:
- vanhan lattiapinnoitteen poisto, esimerkiksi laminaatti tai muovimatto
- lattian tasaisuuden tarkistus ja korjaus tarvittaessa
- alustan puhdistus
- vanhojen jalkalistojen purku ja uusien asennus
- ovien ja karmien lyhennys
- kynnyslistojen asennus
Laminaatin alle voidaan jättää yksi muovimattokerros ylimääräiseksi askeläänieristeeksi. Jos muovimattoja on kaksi kerrosta, tehdään päällimmäisen kerroksen purku. Laminaatti asennetaan aina valmistajan ohjeiden mukaisesti ja pääasiassa lankeavan valon suuntaisesti, eli kohtisuoraan ikkunaan nähden.
Esimerkkihintoja:
yksiön (20 m2) laminaatin ja jalkalistojen asennus 920 €
kaksion (60 m2) laminaatin ja jalkalistojen asennus 2 760 €
Hinnat on laskettu käyttäen laadukasta laminaattia (Upofloor Perla) sekä alusmateriaalia (Upofloor Tuplex) ja täyspuisia jalkalistoja. Asennamme myös parketteja, vinyylilankkuja ja muovimattoja.
Muut pintaremonttityöt
Ammattilaisilta saa remonttiapua myös yksittäisiin töihin. Rakennusammattimiehen voi saada avuksi myös tuntiveloitus-periaatteella, jolloin on hinta n. 55,80 euroa per tunti.
- 02.04.2017
Kannattaako asunto remontoida ennen myyntiä?
Kun harkitaan oman asunnon myyntiin laittamista, nousee mieleen vääjäämättä kysymys siitä, miten saadaan paras hinta asunnosta. Vaikeana aikana saatetaan myös pohtia, että miten asunto ylipäätänsä saadaan kaupaksi. On selvää, että asunnon kunto vaikuttaa suoraan sen arvoon ja houkuttelevuuteen. Käytännössä tämä tarkoittaakin, että myyjällä on edessään päätös: remontoidaanko asunto ennen myyntiä?
Ostajat arvostavat muuttovalmista asuntoa
Ennen päätöksen tekemistä, kannattaa sinun myyjänä astua ostajan saappaisiin hetkeksi. Katsele ympärillesi. Onko kotisi yleisilme raikas vai onko aika jättänyt jälkensä pintoihin? Muista olla rehellinen, yleensä ihmiset eivät huomaa omassa kodissaan samoja asioita kuin vieraat ihmiset. Oma koti on ihmisille pyhä asia, minkä takia pieniä ja suurempiakin kauneusvirheitä katsotaan sormien läpi. OP-Kiinteistökeskuksen asiantuntijoiden mukaan ensivaikutelma on todella tärkeä tekijä asunnon valinnassa! Jos pinnat ovat nuhruiset, unohtaa moni ostaja nopeasti isommat asunnon arvoon vaikuttavat asiat, kuten loistavan sijainnin sekä käytännöllisen pohjan.
Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläisen mukaan ostajien silmissä asunnot jakautuvat mustavalkoisesti kahteen lokeroon: muuttovalmiisiin ja remonttia vaativiin asuntoihin. Näkemystä tukee myös Kiinteistömaailman kiinteistönvälittäjäbarometri (14.04.2015). Vaikka perinteisesti asunnot jaotellaan hyvä-, tyydyttävä- ja huonokuntoisiin, ei sama jaottelu heijastukaan hintoihin. Huono- ja tyydyttäväkuntoisten asuntojen myyntihinnoissa ei ole juurikaan eroa; joillakin paikkakunnilla ne ovat neliöhinnoiltaan jopa lähes identtiset.
SKV Kiinteistönvälityksen kyselyn (Keskisuomalainen 12.9.2013) mukaan asunnonostajien innokkuus uuden kodin kunnostamiseen on vähentynyt. Ihmiset etsivät muuttovalmiita koteja, eivätkä halua ryhtyä remontoimaan itse. Kiinteistömaailman barometrissa taas selvisi, että yli puolet välittäjistä ovat kuulleet ostajien usein pohtivan remonttikustannuksia ääneen. Ostajat kuitenkin arvioivat remonttikulut useimmiten yläkanttiin. Matemaattinen seuraus remonttikustannusten yliarvioimisesta on se, että remontin teettäminen myytävään asuntoon kaventaa ostajan ja myyjän näkemyseroa hinnasta ja näin vauhdittaa kaupankäyntiä. Huomattava osa ostajista ei siis ole valmis teettämään tai tekemään minkäänlaista remonttia itse ja myös pelko remonttikustannusten karkaamisesta pilviin karkottaa ostajia.
Kevyt remontti kannattaa lähes aina
Monen myyjän pelkona voi kuitenkin olla, että remonttikustannuksia ei saada takaisin myyntihinnassa. Ennen remonttipäätöksen tekemistä kannattaakin tarkistaa faktat: hanki ammattilaisten arviot remonttikustannuksista sekä siitä, mikä olisi realistinen hinta remontoidulle asunnolle. Remontin laajuus pitäisi aina suhteuttaa siihen, mikä on kohteen potentiaalinen hinta, taloyhtiön tulevien vuosien korjaustarve ja mihin käyttöön asunto on tulossa. Pidä kuitenkin mielessä, että kuten asunto-ostajat, niin myös myyjät turhaan pelkäävät remonttikustannuksia: on firmoja, jotka tekevät pintaremontteja kilpailukykyiseen hintaan ja hyvällä hinta-laatusuhteella. Kevyestä remontista saa lähes poikkeuksetta ainakin omansa pois, usein jopa päälle hieman ylimääräistä.
Nyrkkisääntönä voidaankin pitää, että n. 5 vuoden asumisen jälkeen kannattaa teettää ainakin kevyt pintaremontti eli vähintään maalata seinät ja katot.
Jos asumista huoneistossa on takana yli 5 vuotta, kannattaa harkita myös lattiamateriaalin uusimista ja katsoa tarkalla silmällä läpi myös kaikki yksityiskohdat, kuten ovet, karmit, jalka- ja peitelistat sekä kalusteet.
Raskaampien remonttien tarve kannattaa punnita tarkkaan, sillä niiden kustannus ei välttämättä aina siirry täysimääräisenä asunnon myyntihintaan. Useimmiten kevyt remontti riittää tekemään ostajiin hyvän vaikutuksen ja nostamaan asunnon arvon sille tasolle, jolle se kuuluu. Toisaalta, jos taloyhtiössä on isot remontit tehty ja kylpyhuone ja keittiö ovat edelleen muutaman vuosikymmenen takaa, niin koko asunnon remontoiminen lattiasta kattoon voi hyvinkin olla kannattava sijoitus. Tällainen asunto tarjoaa uudelle asukkaalle huoletonta asumista pitkäksi aikaa eteenpäin ja hintapyynnön voi asettaa hintahaarukan ylälaitaan hyvillä perusteilla.
- 13.02.2017
Etsimme vesivahinkokorjaajia pääkaupunkiseudun kohteisiin
Renower Oy suorittaa kaupungin ja yksityisten vuokranantajien omistamien asuntojen muuttoremontteja pk-seudulla. Sopimusasiakkaita ovat mm. Helsingin kaupunki (Heka), Vantaan kaupunki (VAV Asunnot), Espoon kaupunki (Espoon asunnot) ja suurimmat yksityiset vuokranantajat kuten VVO-yhtymä ja Sato.
Haemme vesivahinkokorjauksissa itsenäiseen työhön pystyviä, kokeneita, vastuuntuntoisia ja ahkeria työntekijöitä vakituiseen työsuhteeseen. Arvostamme laajaa kokemusta korjausrakentamisen erilaisista tehtävistä. Tarjoamme mielenkiintoisia ja vaihtelevia työtehtäviä nopeasti kasvavassa yrityksessä.
Työssä pääset itse vaikuttamaan laajasti työskentelytapojen kehittämiseen, töiden aikatauluttamiseen ja työaikaasi.
Työssämme olemme tiiviisti tekemisissä asiakkaiden ja asukkaiden kanssa. Arvostamme työntekijöidemme taitoa tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa sekä kykyä toimia positiivisella tavalla Renowerin edustajina työmailla.
Työnhakijoilta edellytämme:
1) Aikaisempaa kokemusta rakennusalan tehtävistä, kuten vesivahinkokorjaus, maalaus-, kalusteasennus ja lattiapinnoitustyöt (vähintään 3 vuotta)
2) Hyvää suomen kielen taitoa
3) Ajokorttia ja mahdollisuutta oman auton käyttöön (työkalujen sekä tarvikkeiden kuljetus)
4) Oikeaa asennetta työn tekemiseen, työkavereihin ja asiakkaisiin
Lisäksi eduksi katsotaan:
Tulityö- ja työturvallisuuskortti
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV sähköpostilla osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. niin olemme sinuun yhteydessä. Työhaastatteluun kutsutut valitaan hakemuksien perusteella ja työt alkavat mahdollisimman pian haastatteluiden jälkeen.
- 13.02.2017
Lasihelan uudet sivut on julkaistu
Julkaisimme uudet Lasihelan sivut. Sivut löytyvät vanhasta osoitteesta www.lasihela.fi
Uusien sivujen ilmettä on päivitetty ja sisältöä selkeytetty.
Lasihela on Renowerin rekisteröity aputoiminimi, jota käytämme parvekelasien markkinoinnissa.