RENOWER UUDENMAAN UUDISTAJA

Ajankohtaista

Vuosi 2016 lukuina

Vuonna 2016

  • liikevaihtomme on noin 1,2 miljoonaa euroa
  • liikevaihdon kasvu on noin 76 % edellisvuoteen nähden
  • työllistämme täyspäiväisesti 14 henkilöä (yksi myyjä, kaksi työnjohtajaa, yksi projektipäällikkö ja kymmenen rakennusalan ammattilaista)
  • työkohteita yli 500 kappaletta, joista yli 80 % on ollut julkisen sektorin tilauksia
  • olemme palvelleet noin 100 kuluttaja-asiakasta

 

Kuluneen vuoden yhteenveto

Vuonna 2016 keskityimme kuuntelemaan asiakkaitamme ja kehittämään toimintatapojamme vastaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Pääosin työmaiden laatu- ja aikataulutavoitteet ovat täyttyneet erittäin hyvin ja suurin osa palautteesta on ollut positiivista. Parannettavaa on kuitenkin vielä tiedon kulussa niin asukkaiden kuin asiakkaidenkin suuntaan. Tulemme jatkossa panostamaan enemmän aikaa tiedottamiseen ja tiedon kulkuun eri ryhmien välillä. Jatkamme ensi vuonna toimintamme määrätietoista kehittämistä. Siksi uskomme, että voimme palvella asiakkaitamme vielä paremmin vuonna 2017 kuin kuluneena vuonna.

Vuoden 2017 aikana tulemme lanseeraamaan uusia tuotteita ja palveluita, jotka täydentävät Renowerin tarjoomaa ja parantavat asiakaspalvelukokemusta. Näistä kerromme myöhemmin lisää.

Lasihelan uudet sivut julkaistaan pian

Vuoden 2017 alussa julkaisemme uudet Lasihelan sivut. Uudistetuilla sivuilla tärkeä sisältö on helpommin löydettävissä ja ulkoasua on päivitetty nykyaikaisemmaksi.

Sivuston osoite pysyy samana kuin ennen, www.lasihela.fi

Lasihela on Renowerin rekisteröity aputoiminimi, jota käytämme parveke- ja terassilasien markkinoinnissa kuluttajille.

VVO ja Renower solmivat yhteistyösopimuksen

Vuoden 2016 alussa solmimme sopimuksen Suomen suurimman yksityisen vuokranantajan kanssa huoneistojen muuttoremonteista. VVO- Yhtymä Oyj omistaa noin 32 500 asuntoa eri puolilla Suomea ja työllistää noin 300 henkilöä.

Sopimus kuuden Hekan alueyhtiön kanssa

Loppuvuodesta 2015 aloitimme yhteistyön kuuden Helsingin kaupungin asuntojen alueyhtiön kanssa. Uusia asiakkaitamme ovat:

  • Heka Kantakaupunki
  • Heka Pikku Huopalahti
  • Heka Kansanasunnot
  • Heka Kumpula
  • Heka Vallila
  • Heka Pihlajisto